Annimari Korte on 100m aitajuoksun Suomen ennätyksen haltija ja urheilutoimittaja. Urheilu-uran lisäksi Annimari on valmistunut viestinnän kandiksi Clemsonin yliopistosta Etelä-Carolinasta jouluna 2011. Urheilujournalismin maisterin tutkinnon hän suoritti loppuun St Mary’s yliopistossa Lontoossa maaliskuussa 2013. Hän on kuitenkin syntynyt ja asunut lähes koko ikänsä Kirkkonummella. KLINGER Finland onkin hänen ensimmäinen kirkkonummelainen yhteistyökumppani.

Ensimmäisen Suomen ennätyksensä Annimari juoksi 14-vuotiaana vuonna 2002, rikkoen tällöin 60m aitojen silloisen SE:n. Kolme vuotta myöhemmin hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja edusti maata nuorten MM-kisoissa Marrakeshissa Marokossa, selviten aina välieriin asti. 19-vuotiaana Korte oli voittanut jo 4 nuorten Suomen mestaruutta, pohjoismaiden mestaruuden, sekä selvinnyt finaaliin junioreiden EM-kisoissa.

Vuodesta 2012 vuoteen 2017 Annimari ei pystynyt urheilemaan sairastelujen takia. Vuonna 2018 hän palasi edustamaan Suomea arvokisoissa. Hopea Kalevan Kisoissa varmisti edustuspaikan Berliinin EM-kisoihin. Vuonna 2019 Korte rikkoi ensimmäistä kertaa 13 sekunnin rajan juosten Lahdessa käydyssä kisassa 12,93 (tuuli -0,2). Pienestä asti hän oli unelmoinut 13 sekunnin rikkomisesta. Samalla meni rikki Dohan MM-kisojen tulosraja 12,98.

Joensuun GP-kisoissa heinäkuussa 2019 Annimari juoksi uuden Suomen ennätyksen ajalla 12,72, rikkoen samalla myös Tokion Olympiarajan 12,84. Tulos oli Euroopan tilaston 2. ja oikeutti edustamaan Eurooppaa ottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Kauden päätyttyä aika oli edelleen Euroopan kolmanneksi nopein ja riisutun maailmantilaston 11. Hän voitti myös 2019 Suomi-Ruotsi maaottelun ja selvisi välieriin Dohan MM-kisoissa. Korte valittiin Suomen parhaaksi pikajuoksijaksi 2019 ja 100 metrin aitojen SE-tulos 12,72 on 2000-luvun paras suomalainen pikajuoksutulos.

Seuraa Annimaria sosiaalisessa mediassa: @annimarikk

Instagram: @annimarikk

Facebook: www.facebook.com/annimarikk

Twitter: twitter.com/annimarikk

www: www.annimari.fi

Tutustu muihin sponsoroimiimme urheilijoihin tästä