KLINGER Finland Oy:n koronavirustiedote

23.03.2020

Seuraamme KLINGER Finland Oy:ssä koronavirus COVID-19 -tilannetta jatkuvasti.  Noudatamme sekä THL:n että viranomaisten antamia ohjeita ja päivitämme toimintaohjeitamme niiden mukaisesti. Olemme aloittaneet toimet viruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi.

Voimme palvella asiakkaitamme vain huolehtimalla ensin, että työntekijämme ja heidän perheensä voivat hyvin. Olemme ohjeistaneet henkilökuntaamme tartunnan ehkäisemiseen ja mahdolliseen sairastumiseen liittyvissä asioissa. Kaikkea liikematkustusta on rajoitettu ja liiketapaamiset hoidetaan pääsääntöisesti virtuaalitapaamisina. Henkilökuntamme tekee etätöitä mahdollisuuksien mukaan tai on siirtynyt kaksityövuorojärjestelmään. Näillä toimilla pyrimme välttämään lähikontakteja.

Muutoin toimintamme jatkuu normaalisti eikä toimintaketjuumme ole ilmestynyt merkittäviä häiriöitä. Varastomme ja huoltomme toimivat normaalisti ja pyrimme toimittamaan tilaukset asiakkaillemme ajoissa. Haastavassa tilanteessa laajasta ja kattavasta varastostamme on etua.  Olemme yhteydessä suoraan asiakkaaseen, jos koronatilanteella on vaikutusta yksittäisiin toimituksiin.